Ritarikunnan pyhiinvaellus Lourdesiin 12.- 16.9.2024
Ritarikuntamme teki mieliin painuvan pyhiinvaelluksen Lourdesiin uuden käskynhaltijamme Mikael Paulin KCHS johdolla. Hengellisenä johtajana oli Isä Anders KHS. Kiitos Mikaelille ystävällisestä johtajuudesta ja Isä Andersille puhuttelevista saarnoista ja hyvistä keskusteluista. Mikaelin ja isä Andersin lisäksi matkalla oli viisi ritaria, kaksi daamia sekä kaksi ritrikuntamme ystävää.
Lourdes ympäristöineen tarjoaa kauniin ja jylhän maiseman hiljentymiseen. Upea basilika kaksine kirkkoineen kilpailee tasaveroisena vaikuttavuudessaan majesteettisen vuoristomaiseman kanssa, joka ympäröi Lourdesin kaupunkia. Puhuttelevaa oli myös se valtava pyhiinvaeltajien joukko ympäri maailmaa, joka tälläkin kertaa täytti tämän pyhän paikan. Katia Torres Airava LHS ja Manuel Airava KCHS sekä Robert Paul KHS olivat suunnitelleet erinomaisen ohjelman, jonka puitteissa saimme kosketuksen ja kokemuksen pyhiin tapahtumiin tällä paikalla.
Saavuttuamme torstai-iltana rukoilimme vesperin Pyhän Jeanne d’Arcin kappelissa, joka sijaitsee Basilica of Immaculate Conceptionin yhteydessä. Yhteistä illallista nautimme hotellin ravintolassa.
Perjantain aloitimme viettämällä messun Jeanne d’Arcin kappelissa. Päivä oli Pyhän Johannes Khrysostomoksen (344-407) muistopäivä ja isä Anders herätteli saarnassaan ajatuksiamme kertomalla Johannes Khrystosomoksen elämästä ja opetuksesta, kuinka hän työskenteli väsymättä köyhien ja unohdettujen ihmisten hyväksi ja opetti, että usko toteutuu rakkauden teoissa. Hän korosti Kirkon elämän oikeudenmukaisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Iltapäivällä kävelimme läpi luolan, jossa Neitsyt Maria ilmestyi Bernadette-tytölle lukuisia kertoja. Luolan kallioseinästä pulppuaa kirkasvetinen lähde ja kohdassa, jossa Pyhä Maria useimmiten ilmestyi, on nyt vaatimaton Marian patsas. Luolan läpi kulkiessa tai sen edessä seisoessa, jokaisella on oma hetkensä rukoukseen ja mietiskelyyn.
Neitsyt Maria pyysi Bernadettea juomaan luolan lähteen vettä ja peseytymään siinä. Tänään jokaisella pyhiinvaeltajalla on mahdollisuus samaan. Luolan viereen on rakennettu paikka, joka on annettu ”The hospitality of Our Lady of Lourdes” -nimisen vapaaehtoisjärjestön hoitoon. Näiden vapaaehtoisten johdolla saimme mekin jokainen käydä pesemässä kätemme ja kasvomme lähteen vedessä ja juomassa siitä. Tämä toimitus teki meihin suuren vaikutuksen.
Myöhemmin iltapäivällä osallistuimme Pyhä Pius X Basilikassa Pyhän Sakramentin palvontaan. Sakramenttikulkueessa oli mukana myös isä Anders. Päivän lopuksi luimme vesperin Jeanne d’Arcin kappelissa, minkä jälkeen oli taas yhteinen illallinen.
Lauantain aamu oli kirkas ja aurinkoinen, mutta myös todella viileä. Kiivetessämme aamutuimaan ristintietä ”Öljymäelle”, oli tuulista ja kylmää. Oli helppoa samaistua ainakin kuvainnollisesti Kristuksen kärsimyksiin kiivetessämme ylemmäs ja ylemmäs asemalta asemalle.

Iltapäivällä tutstuimme jokaiseen kolmeen basilikaan: The Basilica of the Immaculate Conception, The Basilica of Our Lady of the Rosary ja The Basilica of St. Pius X.
Illan pimetessä osallistuimme vielä soihtukulkueeseen, joka kiersi basilikoita ja niiden ympäristöä. Kulkueeseen osallistui satoja ellei tuhansia laulavia ja rukoilevia pyhiinvaeltajia.
Sunnuntaiaamun messu vietettiin Saint Frai -kappelissa. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin ja hiukan haikea, koska pyhiinvaelluksemme oli lopuillaan. Messun jälkeen kiersimme Bernadette Soubiroun jalanjäljissä; mm. hänen synnyinkodissaan ja paikoissa, jotka liittyivät hänen elämäänsä. Koko Lourdesin historia perustuu häneen, ainoaan Marian ilmestysten todistajaan.
Illalla luimme vielä vesperin jo tutuksi tulleessa ”omassa kappelissamme”, minkä jälkeen söimme jäähyväisillallisen erinomaisen yhteishengen vallitessa. Kiitos kuuluu kaikille osallistujille. Kaikessa vallitsi rauhallinen ja veljellinen yhteenkuuluvuuden tunne. Kiitos.
Pyhä Lourdesin Neitsyt, rukoile puolestamme!
Pyhä Bernadette, rukoile puolestamme!