Suomen käskynhaltijakunnan
pyhiinvaellus Ruotsissa 18.−24.9.2016

​Pyhän Haudan Ritarikunnan Suomen käskynhaltijakunnalla on tapana tehdä vuosittainen pyhiinvaellus; vuoden 2016 pyhiinvaellus suuntautui Ruotsiin ja mukana oli seitsemän ritaria ja daamia Helsingin ja Turun seuduilta. Seuraavassa on kuvattu tarkemmin niitä kohteita, joiden esittely oli retkeläisten vastuulla. Muut kohteet eivät olleet vähäisempiä tai merkityksettömämpiä!
Matkan tunnukseksi oli valittu seuraavat sanat:
 
Hengellinen vaeltaja etenee hitaasti ja huolettomasti. Hän on vapaa kulkemaan hiljaisuudessa ja yksinkertaisuudessa omaansa jakaen.
 
Kuljemme pyhän Birgitan, pyhän Erikin ja autuaan Hemmingin seurassa.
 
Linköpingin tuomiokirkko
Lähdettyämme matkaan sunnuntaina 18.9.2016 pääsimme ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseemme Linköpingin v. 1153 vihittyyn tuomiokirkkoon maanantaina 19.9.2016. Kirkosta kertoi Terhi. Nykyisen kirkon paikalla on aikaisemminkin ollut kirkkoja: 1000-luvulla ehkä puinen sauvakirkko, mutta 1100-luvulla ainakin romaaniseen tyyliin rakennettu basilika, joka oli tilavuudeltaan noin kolmanneksen nykyisestä kirkosta. 1230-luvulla piispa Bengt, joka oli Folkunga-sukua, sai paavilta luvan laajennus- ja rakennustöihin.  Keskiajan rakennustyöt valmistuivat 1500-luvun alussa, mutta vielä 1700- ja 1800-luvulla tehtiin uudistuksia, kuten päätytorni, joka valmistui 1886.
 
Ei tiedetä täysin, miltä kirkko näytti keskiajalta sisäpuoleltaan. Kivihahmoissa ja umpikaarissa näkyy värijäämiä, jotka osoittavat, että kirkko on ollut värikkäästi maalattu. Asiakirjoista selviää, että kirkkoon oli lahjoitettu runsaat 30 pyhimysalttaria. Pyhän Birgitan äidinpuoleinen suku oli huomattava juuri täällä Itä-Göötanmaalla, ja antoi suuria lahjoituksia katedraalille. Myös Birgitta itse lahjoitti yhden pyhimysalttarin. Tällaiseen alttariin, joka itsessään jo esineenä oli yleensä arvokas, liittyi perustamiskirjan mukaan papin virka prebendoineen. Tämän alttarin papin prebenda sisälsi oikeudet tietyn maaomaisuuden tuloihin sekä kartanon, joka sijaitsi Pyhän ristin korttelissa melko lähellä katedraalia. Triumfikrusifiksi keskusalttarin yläpuolella on 1300-luvulta ja pronssinen kasteallas (saksalaista työtä) 1400-luvulta.
 
Reformaation jälkeen 1500-luvulla syttyi useita tulipaloja, jotka tuhosivat suuren osan sisustuksesta. Juhana III:n toimeksiannosta kirkko kunnostettiin ja kuningas lahjoitti sinne alankomaalaisen taiteilijan, Marten van Heemskerckin tekemän triptyykin, joka asetettiin alttaritauluksi. Nykyään se on kirkon eteläseinällä, ja alttaritauluna on norjalaisen Henrik Sörensenin teos vuodelta 1936. Äärimmäisenä oikealla on siinä Birgitta, joka syleilee pientä itägöötanmaalaista tyttöä.
 
Birgitalla oli Linköpingin katedraaliin siteitä. Kirkossa vaikutti maisteri Mattias, joka toimi Birgitan rippi-isänä ehkä 1344 lähtien. Mattias oli opiskellut, todennäköisesti Pariisissa, 1300-luvun alussa ja nimitetty Linköpingin kaniikiksi 1343. (1344 Birgitan mies Ulf Gudmarsson kuoli ja hänet haudattiin Alvastraan.)  Mattiasta muistetaan kirkon länsiosassa. Torniosan toisessa kerroksessa on Mattiaksensali. Siellä on myös ikkunamaalaus, jossa Mattias ja Birgitta keskustelevat katedraalin suuren krusifiksin alla. Se on 1800-luvulta.
 
Mattiaksen lisäksi Birgitalle tärkeä henkilö, ehkä vielä tärkeämpi, oli piispa Nicolaus Hermanni eli Nils Hermansson. Kuorikäytävän kappeleista pohjoisenpuoleinen on nimetty hänen mukaansa. Hän oli ollut jo aikaisemmin opiskeluaikanaan Birgitan ja Ulfin lasten opettajana Ulfåsassa. Hänestä tuli kansan arvostama ja rakastama piispa, joka toimi voimakkaasti Birgitan pyhäksi julistamisen puolesta tämän kuoleman jälkeen. Se tapahtuikin jo 1391, mikä oli vain 19 vuotta Birgitan kuolemasta. Itse piispa Nicolaus julistettiin jossain vaiheessa autuaaksi, mutta pyhäksi julistaminen jäi reformaation takia. Sörensenin alttaritaulussa Nicolaus on Birgitan takana ja siunaa tätä.
 
Kuorin muut kappelit ovat Marian kappeli idässä ja Thomas Becketin (1118−1170; Canterburyn arkkipiispa 1162−1170) kappeli etelässä. Se on omistettu myös kaikille muille uskonsa tähden kärsineille ja kärsiville. Jo vanhan, 1100-luvun kirkon aikana, oli täällä oli pyhän Thomaksen alttari. Kuningas Henrik II:n miesten surmaamaksi joutunut Becket kanonisoitiin pyhäksi jo vuonna 1173. Uusi alttari vihittiin vuonna 2011. Vihkimisen toimitti tuolloin uusi piispa Martin Modéus ja kunniavieraana oli tuomiorovasti Jeffrey John St. Albansin ystävyysseurakunnasta Englannista.
 
Marian kappelissa on yksi maailman suurimmista lasikaiverrusikkunoista, joka valmistui 1998. Se kuvaa Neitsyt Mariaa puettuna viittaan, joka on kirjailtu 22 sellaisen ruotsalaisen kasvin kuvin, joiden kansanomaisessa nimessä viitataan Mariaan. Näitä ovat esimerkiksi Neitsyt Marian kirkkokynttiläksi kutsuttu tulikukka. Myös muualla näimme yllättävän paljon Marian kunnioitukseen viittaavia asioita, veistoksia ja ikoneita.
 
Linköpingissä sijaitsee myös pienempi keskiaikainen Kagan kirkko, joka rakennettiin 1100-luvulla ja restauroitiin viimeksi 1973. Kirkon hienot seinämaalaukset kuvaavat raamatunhistoriallisia tapahtumia ja pyhimyksiä.
 
 
Vadstena, pyhän Birgitan ensimmäisen luostarin kaupunki
Pitkän maanantaipäivän päätteeksi ajoimme Vadstenaan ja majoituimme vanhassa luostarissa toimivaan Kloster Hotelletiin.  Hotellin vastaanotto, ravintola ja muita tiloja on entisessä munkkiluostarissa, ja kirkon toisella puolella olevassa entisessä nunnaluostarissa olivat meille varatut huoneet. Luostarin molempien puolien ja kirkon suuruus yllätti ensi kertaa paikalle tulleen pyhiinvaeltajan.
 
Matkan toisena päivänä, tiistaina mukanamme oli Ruotsin käskynhaltijakunnan maallikkoseremoniamestari Maikel Patolla, joka esitteli meille vanhan luostarin suurta kirkkoa. Kirkko on nykyisin Ruotsin luterilaisen kirkon (Svenska kyrkan) seurakuntakirkko, ja osa meistä osallistui siellä vietettyyn aamun laudekseen ennen esittelykierrosta.
 
Vadstenassa on birgittalaisluostari myös nykyään: S:ta Birgittas abbedi Pax Mariae. Se on vanhan luostarin välittömässä läheisyydessä, ja siellä asuu kahdeksan sisarta viidestä eri maasta. Meillä oli tilaisuus tehdä lyhyt vierailu nykyisen luostarin kirkkoon ja myymälään. Kirkossa uusi abbedissa äiti Jenny Maria kertoi meille uuden luostarin historiasta ja toiminnasta. Muutaman viime vuoden aikaisista haasteista mainittakoon suuri kattoremontti. Luostari kuuluu vanhaan, pyhän Birgitan perustamaan sääntökunnan haaraan, ja sisaret elävät klausuurissa kuten 1300-luvullakin tehtiin.
 
Palataksemme vanhoihin aikoihin, Birgitta ei nähnyt perustamaansa luostaria toiminnassa, vaan luostarin ensimmäinen abbedissa oli Birgitan tytär, Katarina Ulfsdotter. On kiinnostavaa, että tällä luostarilla, jossa oli sekä munkkeja että nunnia, oli johtajanaan nimenomaan abbedissa eikä apotti.
 
 Luostarin perustamiseen johtaneet tapahtumat liittyivät läheisesti Bjälbon kuningassukuun. Kuningas Magnus Eriksson (1316−1374) nai vuonna 1335 Blanka Namurilaisen (1318−1363). Kuningas Magnus asetti puolisonsa kuningatar Blankan palvelukseen sukulaisensa Birgitta Birgersdotterin, joka toimi hovinaisten johtajana ja kuningattaren neuvonantajana eli magistrana. Birgitta esitteli kuningattaren Ruotsissa ja toimi hänen ruotsinopettajanaan. Kerran oleskellessaan Vadstenan palatsissa Birgitta oli saanut rukouksessa taivaallisen ilmestyksen. Kristus kehotti häntä perustamaan luostarin siihen paikkaan, jossa hän oli saanut ilmestyksensä. Palatsi oli rakennettu jo 1200-luvun puolivälissä ja se oli nyt kuningas Magnuksen ja kuningatar Blankan omaisuutta.
Vuonna 1346 kuningaspari lahjoitti palatsin luostarille, joka tultaisiin perustamaan Vadstenaan. Birgitta matkusti Roomaan 1349 saadakseen paavilta hyväksynnän luostarisäännölleen, kuten Kristus oli häntä kehottanut. Birgitta ei kuitenkaan ehtinyt takaisin ennen kuolemaansa 1373, mutta luostari vihittiin käyttöönsä 1384, ja luostarisääntö hyväksyttiin 1370.
 
Vuonna 1384 oli luostari aloittanut toimintansa, mutta rakennustyöt olivat valmiina vasta 1430, jolloin myös kirkko vihittiin. Kirkon kummallakin puolella oli konventti, toisella puolella 25 munkkia ja toisella, palatsin puolella 60 nunnaa.
 
Tiistaina iltapäivällä ohjelmassamme olivat Örbergan ja Väversundan keskiaikaiset kirkot sekä Alvastran sisterssiläinen munkkiluostari. Paikasta kertoi Verna.
 
 
Alvastran sisterssiläinen munkkiluostari oli Clairvauxin munkkien perustama 1143. Sisterssiläiset olivat benediktiinisääntökunnan uudistajia; he halusivat elää ankarimman benediktiinisäännön mukaan.
 
 
Pyhä Bernhard Clairvauxlainen liittyi sisterssiläisten Citeaux’n (lat. Cistercium) luostariin vuonna 1112 neljän veljensä ja yli kahdenkymmenen ystävänsä kanssa. Luostari oli perustettu 1098 ankarimman benediktiinisäännön pohjalle; se oli itsenäinen ja toimi suoraan paavin alaisuudessa. Bernhard auttoi myös Temppeliherrojen ritarikunnan syntymisessä ja oli aktiivinen vaikuttaja II ristiretken (1147) järjestämisessä. Hän kuoli 1153 ja hänet julistettiin pyhäksi 1170.
 
 
Itägöötanmaalainen mahtimies, Vretan ja Alvastran tilojen omistaja Sverker valittiin 1130-luvulla Ruotsin kuninkaaksi svealaisten ja götanmaalaisten välisten pitkällisten valtataistelujen jälkeen. Hän lähetti arkkipiispa Eskilin Clairvaux’hon neuvottelemaan uuden luostarin perustamisesta Ruotsiin. Bernhard lähettikin kaksitoista munkkia Ruotsiin; näiden joukossa oli yksi Bernhardin läheisimmistä ystävistä, nuori Gerhard Utrechtilainen. Munkit saivat kuninkaalta paikan luostariaan varten Alvastran kuninkaankartanon kauniilta ja hedelmällisiltä mailta. Jo ensimmäisen kesän ja syksyn aikana he saivat apuna työskennelleiden maallikoiden kanssa rakennetuksi tilapäisen puisen klausuurin, kappelin, refektorion, makuusalin ja muut asuintilat ja portinvartijan tuvan. Luostari oli tullut perustetuksi, vuosi oli 1143.
 
 
Tämä ei kuitenkaan ollut Ruotsin ensimmäinen luostari. Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että tätä aiemmin perustettiin Vretan nunnaluostari joko 1000-luvun lopussa tai aivan 1100-luvun alussa. Vretan luostarin raunioilla vierailimme myöhemmin.
 
 
Alvastran puisten rakennusten valmistuttua niiden tilalle alettiin saman tien rakentaa pysyvämpiä kivirakennuksia. Kivinen kolmilaivainen luostarikirkko, joka oli uudella, sisterssiläisten kehittämällä tekniikalla holvattu, vihittiin käyttöön 1185.
 
 
Pyhä Birgitta asui Alvastran luostarin kupeessa ennen lähtöään Roomaan vuosina 1344−1349. Hänen miehensä Ulf Gudmarsson oli kuollut 1344 heidän palattuaan Santiago de Compostelasta ja hänet oli haudattu luostarikirkon sivukappeliin.
 
 
Kolmantena päivänä keskiviikkona 21.9.2016 matkamme jatkui Vretan luostarikirkkoon ja luostarin raunioille.
 
Vretan luostari ja kirkko
Vretan luostari oli ilmeisesti ensin benediktiiniläinen, sitten sistersiläinen luostari, joka toimi noin vuodesta 1100 aina 1500-luvulle. Nyt jäljellä ovat osittain rekonstruoidut rauniot ja luostarin kirkko, joka on edelleen käytössä. Kustaa Vaasa muutti sen luterilaiseksi pitäjänkirkoksi.
 
Luostarin perustivat kuningas Inge vanhempi ja kuningatar Helena paavin kehotuksesta vuoden 1100 tienoilla ja se on vanhin tunnettu luostari Ruotsissa. Siitä tuli sistersiläinen nunnaluostari vuonna 1162, jolloin kuningas Karl Sverkersson lahjoitti Vretan kuninkaankartanon luostarille. Kuninkaankartanon mukana tuli viereinen kirkko ja maa-alue.  Kartano oli aluksi vaatimaton puutalo, mutta nunnat alkoivat vähitellen rakentaa suurempaa. He joutuivat aloittamaan monta kertaa alusta tulipalojen takia. Saatuaan 1200-luvun puolivälissä oikeuden anetuloihin rakennustyöt edistyivät paremmin ja 1289  talo oli valmiina. Piispa Bengt Birgersson vihki sen käyttöön. Tilaisuudessa oli läsnä myös piispan veli kuningas Maunu Ladonlukko. Huomattavien lahjoitusten ansiosta luostarista tuli yksi Ruotsin huomattavimmista. Teknisistä huomattavuuksista mainittakoon, että siellä oli muun muassa sisällä juokseva vesi. Hallinnollisesti se oli emäluostari, jonka tytärluostareita olivat Askebyn luostari Linköpingin lähellä, Risebergan luostari Närkessä ja Solbergan luostari Gotlannissa.
 
Reformaatio tuli 1527 ja kirkon ja luostareiden omaisuus konfiskoitiin. Luostareita kiellettiin ottamasta uusia jäseniä. Ne, jotka olivat jo täällä Vretan luostarissa, saivat valita, lähtivätkö vapaaehtoisesti pois vai jäivätkö kuningashuoneen alaisiksi luostariin. 1529 viimeinen abbedissa sai luvan käynnistää tyttöjen opetuksen ja luostari toimikin pitkään tyttöjen oppilaitoksena. Katolisuus jatkui luostarissa siten, että se annettiin kuninkaan katolisen anopin Ebba Eriksdotter Vasan käyttöön tämän loppuiäksi. Hän ja hänen tyttärensä Anna Eriksdotter Lejonhuvud asuivat ja kuolivat täällä 1530−1540 luvuilla. Lisäksi Vreta sai nunnia kahdesta suljetusta luostarista: Askebystä, joka oli sen oma tytärluostari, ja Skänningen dominikaaniluostarista. Viimeiset kaksi nunnaa kuolivat vuonna 1582, jolloin luostari lopulta lakkasi olemasta. Sen jälkeen luostarin rakennusten kiviä käytettiin muuhun rakentamiseen, muun muassa Linköpingin kirkon torniin. Vuoden 1700 tienoilla luostari oli aikalaiskuvausten mukaan raunioina. Luostarin rakennuksista säilyi vain vilja-aitta.
Kaivauksia luostarin alueella suoritettiin 1916-1926. Luostarin rakennukset sijaitsivat keskuspihan ympärillä.
 
Vretan kirkko
Kirkon rakennusmateriaalina on kalkkikivi. Kokonaisuus muodostuu useammasta yhteen liitetystä rakennelmasta, mikä antaa monimutkaisen vaikutelman. Alkuperäisen 1100-luvun kirkon muodostivat basilikojen tapaan kolmilaivainen runkohuone eli pääsali, siihen liittyvät poikkilaivat, kuori idässä ja torni lännessä. Itäosan kuori päättyi apsikseen; myös kummankin poikkilaivan itäseinällä oli apsis. Kirkon muoto länsitorneineen viittaa siihen, että se oli alun perin kuninkaan tai jonkin suurmiehen kirkko. Tornissa oli lehteri, jolta ylhäiset saattoivat seurata messua rauhassa.
 
Kun nunnaluostari oli perustettu, nunnat halusivat itäpäähän uuden kuoriosan, joka antaisi nunnille oman tilan kirkossa. Keskilaivan päädyssä ollut apsis purettiin ja kirkkoa jatkettiin itään rakentamalla suurehko ristinmuotoinen osa, joka päättyi idässä suoraan (ei kaarevaan) kuoriseinään. Kirkon etuosan levennysten ansiosta nunnat voivat olla näkymättömissä ja lisäksi etuosa oli erotettu kaltereilla takaosasta, joka oli seurakuntalaisten käytössä.
 
Ilmeisesti 1247 oli kirkossa tulipalo. Paavin delegaatti myönsi 40 päivän aneen sille, joka tukisi kirkon jälleenrakennusta. Kuoriosaan rakennettiin uudet holvit, ja keskilaivaan, jossa oli aiemmin ollut puukatto, tehtiin myös holvit. Samalla basilika-rakennus muuttui holvikattoiseksi hallikirkoksi. Kirkon uudelleen vihkiminen tapahtui samoin kuin luostarin 1289, vihkijänä toimi piispa Bengt Birgersson, joka oli vuonna 1284 saanut Suomen herttuan arvon, ja läsnä oli hänen veljensä Maunu Ladonlukko.
 
Samoihin aikoihin tai tämän jälkeen purettiin poikkilaivan eteläsakaran apsis ja siihen tehtiin sisäänkäynti nyt rakennettuun hautaholviin, joka sijaitsee siis poikkilaivan eteläsakaran ja eteläisen kuorilevennyksen välissä. Ennen sitä pidettiin kuningas Magnus Nilssonin (Nilsen, k. 1134) hautamuistomerkkinä, mutta nykyään ajatellaan, että hautaholvi onkin ritari Magnus Bengtssonin (k. 1263; Itä-Göötanmaan laamanni) tai hänen pojanpoikansa ja kaimansa (k. ennen 1304; myös Itä-Göötanmaan laamanni) perhehauta. Hautaholvi on kuitenkin säilyttänyt vanhan nimensä ”Magnus Nilssonin” hautaholvina. Nuorempi Magnus Bengtsson oli pyhän Birgitan äidin, Ingeborg Bengtsdotterin, velipuoli.
 
Reformaation jälkeen kirkko pääsi jonkin verran rapistumaan, joskin Juhana III tuki kirkkoa ja teetti siihen korjauksia. Hän teetti kenotafeja (haudan tapainen muistomerkki, johon ei ole haudattu vainajaa) ja ripustutti kullattuja kruunuja niiden yläpuolelle. Kiviin hakatut tekstit on jälkeenpäin kyseenalaistettu. Tekstit ovat Juhana III:n sihteerin ja antikvaarin Rasmus Ludvigssonin ja kivenhakkaaja Hans Elertin aikaansaannosta. Näistä esimerkki on yllä mainittu ”Magnus Nilssonin” hautaholvi.
 
1600- ja 1700-luvuilla kirkkoon tehtiin monenlaisia uudistuksia: rakennettiin uusi länsitorni, johon tuli neljä kellotaulua ja lanterniini (se osa, joka näkyy kellojen yläpuolella). Myös uusia ikkunoita tehtiin, lehtereitä rakennettiin ja saarnastuolia siirrettiin lähemmäs kirkon etuosaa. 1800-luvulla pärekatto vaihdettiin rautalaatoista tehtyyn. 1900-luvun alussa käytiin kiistaa kirkon restauroinnista. Yhden esityksen mukaan kirkosta olisi tehtävä perusteellinen remontti, jossa kirkosta tehtäisiin tyylipuhdas romaaninen kirkko Lundin tuomiokirkon tapaan. Kiistan voitti kuitenkin kanta, jonka mukaan kirkko tuli restauroida hyvään kuntoon kuitenkin säilyttäen historialliset kerrostumat. Restauroinnissa palautettiin joitakin keskiaikaisia piirteitä, lehtereitä poistettiin ja katto tehtiin tervatuista tammipaanuista. Myöhempiä korjauksia tehtiin 1900-luvun lopulla ja vuonna 2005 korvattiin kuorin penkit irtotuoleilla.
 
 
Djursholm: tapaaminen ruotsalaisten ritareiden kanssa
 
Vretasta matkamme jatkui Djursholmiin, jossa on birgittalaissisarten luostari ja vieraskoti. Ohjelmamme alkoi messulla luostarin kirkossa yhdessä Ruotsin ritarien kanssa. Messun vietti piispa William Kenney, joka on entinen Tukholman ja nykyisin Birminghamin apulaispiispa ja joka on ritarikunnan jäsen.
 
Messun jälkeen söimme illallista Ruotsin ritarien kanssa sisarten luona seurustellen ja tutustuen toisiimme. Tunnelma oli hauska ja sydämellinen. Kuullessaan meidän kotiseminaari-perinteestämme ruotsalaiset olivat kovin kiinnostuneita ja suunnittelivat ehkä aloittavansa samanlaisen.
 
Neljäs matkapäivä torstai 22.9. alkoi osallistumisella sisarten messuun luostarin kirkossa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Sigtunaa. Sigtunan kaupungin historiasta kertoi Verna.
 
Sigtunan kaupunki on perustettu 980. Tänne, aasauskonnon keskuksen Östra Arosin (sittemmin Uppsala) lähelle kristinusko vakiintui kuningas Olavin (Olof Skötkonung) tominnan tuloksena tuhatluvun taitteessa. Kaupunkiin rakennettiin 1000-luvulla useita kivikirkkoja, jotka tuhoutuivat 1100-luvulla ilmeisesti pakanallisten liiviläisten sota- ja ryöstöretken aikana. Sankt Olofs, Sankt Pers ja Sankt Lars -kirkkojen rauniot ovat nyt nähtävyyksiä, joskin sortumavaara rajoittaa niillä kiipeilyä.
 
Tiedot Olavin hallitusajasta perustuvat Snorri Sturlusonin ja Adam Bremeniläisen kertomuksiin ja ovat suureksi osaksi historiallista varmistusta vailla. Olavi otti ensimmäisenä ruotsalaisena kuninkaana kasteen, ilmeisesti Länsi-Göötanmaan Husabyssä. Joka tapauksessa hän lyötti Ruotsin ensimmäiset rahat Sigtunassa; niissä on merkintä Rex an Situna (Sigtunan kuningas).
 
Sigtunan pyhän Marian kirkko, Mariakyrkan on Sigtunan vanhin rakennus. Sen rakennuttivat alun perin dominikaani-sääntökuntaan kuuluvat munkit 1200-luvulla tiilistä. Tiilirakentaminen oli tuolloin uusinta uutta. 1530 Kustaa Vaasa määräsi dominikaaniluostarin purettavaksi, mutta pyhän Marian kirkko tuli säilyttää, sillä siitä tuli Sigtunan seurakuntakirkko. Muut kirkot saivat ajan mittaan rappeutua. Kirkkoa on viimeksi restauroitu 1960- ja 1970-luvuilla.
 
Kirkon eteläseinällä on säilynyt mielenkiintoinen hautamuistomerkki. Taulun alaosaan on merkitty suvun vainajia 1600- ja 1700-luvuilta; yläosaan on kuvattu alttari, jolla on Kristuksen ruumis ja veri, ja näiden yläpuolelle on kirjoitettu heprealaisilla kirjaimilla Jumalan nimi. Alttarin toisella puolella ovat polvistuneina adoraatioon isä viiden poikansa kanssa, toisella puolella äiti yhden tyttären kanssa. Perheenjäsenillä on valkoiset myllynkivikaulukset, joita käytettiin ainakin 1600-luvun alkuvuosikymmeninä. Adoraatio oli siis käytäntönä vielä reformaation jälkeenkin.
 
Vanha Uppsala
Vanhassa ja uudessa Uppsalassa mukanamme oli Ruotsin ritareihin kuuluva Bengt Säfsten, joka oli ollut kanssamme myös Pyhällä Maalla vuonna 2015. Koska Uppsalan alue oli ollut aasauskonnon keskus, monet tiet ja paikat oli nimetty tuon uskonnon jumalhahmojen mukaan. Lounaan söimme Odinsborgin värdshusissa.
 
Lounaan jälkeen näimme kuuluisat kuninkaiden hautakummut 400−500 -luvuilta. Uppsala on ollut Ruotsin arkkihiippakunta vuodesta 1164 lähtien, ja arkkipiispan piispan istuin sijaitsi Vanhassa Upsalassa vuoteen 1273 asti. Tutustuimme myös vanhaan tuomiokirkkoon, joka oli alun perin 1000-luvulta. Se kuitenkin paloi 1200-luvulla ja rakennettiin puolet pienempänä uudelleen.
 
Uppsalan tuomiokirkko
Torstain toinen matkakohde oli nykyinen Uppsala, jossa myös yövyimme. Uppsalan tuomiokirkkoon olimme varanneet opastuksen. Uppsalan tuomiokirkon rakentaminen aloitettiin noin vuonna 1270 ja se vihittiin käyttöön 1435. Kirkko on edelleen muodoltaan keskiaikaisen pohjapiirroksen mukainen. Vuoden 1702 suuri tulipalo vahingoitti kirkon tornia, kattoa ja sisustusta. 1800-luvun lopulla kirkkoon tehtiin laajoja restaurointitöitä. Tuomiokirkko on Pohjoismaiden suurin kirkko.
 
Kirkon kaakkoisseinällä on kuningas Erik Pyhän kuori. Legendan mukaan tanskalaiset viholliset surmasivat Erikin 18.5.1160 juuri tällä paikalla, johon kirkko myöhemmin rakennettiin. Erik Pyhää kutsutaan Ruotsin kansallispyhimykseksi, mutta paavi ei ole koskaan virallisesti kanonisoinut häntä.
 
Pohjoisseinällä on kuningatar Katarina Jagellonican (1526−1583) hautakuori. Katarina oli Ruotsin Juhana III:n katolinen puoliso ja Ruotsin ja Puolan katolisen kuninkaan Sigismund Vaasan (1566−1632) äiti. Kuorissa on myös Juhana III:n hautamonumentti. Juhanan jäännökset lepäävät itäpään Vaasojen kuorissa.
 
Tuomiokirkon museon aarrekammio, skattkammaren, sisältää neljässä kerroksessa kirkon suuria kalleuksia, muun muassa yhden maailman huomattavimmista keskiaikaisten kirkkotekstiilien kokoelmasta, sekä Vaasojen haudoista peräisin olevia kultaesineitä.
 
 
5. matkapäivä perjantai 23.9.2016 Uppsalassa: St. Larsin katolinen seurakuntakirkko, Singumin toimitus ja Newman-instituutti
Viimeisen päivän ohjelma suuntautui nykyaikaan. Kävelimme hotellilta lähellä olevaan St. Larsin kirkkoon. Bengt toimi oppaanamme. Seurakunta kattaa koko Uppsalan läänin; siinä on noin 3000 jäsentä noin 75 eri maasta. Sikäli tilanne on hyvin samantapainen kuin Helsingin seurakunnissa. St. Larsin kirkko ja seurakuntakeskus vihittiin 1985. Seurakunnan papit ovat jesuiittoja. Kirkon vieressä on Mariasisarten (Marian pyhän nimen lähetyssisarten) luostari, Mariero, ja myös sisaret, joita on nykyään viisi, työskentelevät seurakunnan hyväksi.
 
Vierailimme seuraavaksi Newman-instituutissa, jonka tiloissa toimii myös katolisen aikakauslehden Signumin toimitus. Kuten St. Larsin seurakunta, myös Newman-instituutti ja Signum ovat jesuiittojen vetämiä. Lehti tarjoaa katolisia näkökulmia kirkkoon, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Tapasimme lehden päätoimittajan Ulf Jonssonin, SJ, joka kertoi, että myös suomalaisten kirjoittajien artikkelit ovat tervetulleita. Saimme jokainen syyskuun numeron, jonka erityisteemana oli talous.
 
Tapasimme myös Newman-instituutin rehtorin Philip Geisterin, SJ, joka esitteli instituuttia. Tapaamisen oli sopinut Mikael. Oppilaitos muodostui alun perin Signumin ja yhteistyötahojen ympärille, sen pääalueet ovat teologia, filosofia ja kulttuuri. Vuodesta 2010 laitoksella on ollut valtion myöntämä korkeakoulun status ja oikeus myöntää teologian kandidaatin tutkintoja. Esikuvana instituutin toiminnalle ja hengelle on John Henry Newman (1801−1890), anglikaaninen pappi, joka kääntyi katolisuuteen ja päätyi kardinaaliksi. Tarkkanäköisenä ja pelottomana teologina ja filosofina hän osallistui kulttuurikeskusteluihin ja piti tärkeänä vuorovaikutusta tradition, nykyajan, teologian, filosofian ja erilaisten kulttuuristen pyrkimysten välillä. Niinpä Newman-instituutin pyrkimyksenä on toimia samassa hengessä tarkkasilmäisenä, kriittisenä ja rakentavana osapuolena nykyajan keskusteluissa.
 
Tapaamisen päätteeksi rehtori Geister näytti meille instituutin tiloja ja lopulta päädyimme kappeliin. Siellä rukoilimme yhdessä Angelus-rukouksen suomeksi. ”Kuinka kaunis kieli!” huudahti rehtori. Sitten olikin jo jäähyväisten aika ja lähdimme matkaan hyvän kotimatkan toivotukset mukanamme. Myös turkulaisten ja helsinkiläisten pyhiinvaeltajien oli aika erota toisistaan: helsinkiläiset lähtivät saman tien kohti Tukholmaa ehtiäkseen omalle laivalleen, mutta turkulaisilla oli vielä aikaa jäädä Uppsalaan. /Terhi Kiiskinen